28.7.2016

Tammerfestin torstai 2016

Viikko sitte oli tosiaan mun eka kerta Tammerfesteillä.
Ensimmäisenä soitti Sanni Kurkisuo (tunnetaan vaan Sannina).En oo ikinä oikeen tykänny Sannista, mut livenä, mitä nyt ehin kuunnella kaks vikaa biisiä, oli ihan kuunneltavaa.
Seuraavana oli vuorossa Kouvostoliiton lahja muulle Suomelle, Viikate. Viikatetta olin odottanu eniten kaikista torstain bändeistä (olin vaan yhen päivän). Keikasta jäi mieleen, musiikin lisäks, huumori. Muistan, että jompikumpi kitaristeista mainitsi bändin viihteeseen kuuluvan Spugemonin, joka ilmeisesti on jonkinlainen versio Pokemon Go:sta. Viikate oli livenä musiikillisesti (ja huumorin suhteen) oikein hyvä bändi. Suosittelen jos yhtään pidätte muuten bändistä.
Viikatteen jälkeen soittovuorossa oli Kaija Koo. Ihan toimiva keikka omassa genressään.
Seuraavana oli sit Apulanta. Oon pitkään tykänny bändistä ja ihan hyvän kuulonen keikka. Valitettavasti mun osalta festarit päätty siinä kohtaa ku Apulannan keikan puolivälissä todella pahojen kipujen takia, joten illan päätösesiintyjä Cheek jäi välistä.

Kokonaisuutena ihan hyvät festarit, mutta parannettavaa löytyy.
Turvatarkastuksesta pääsi läpi liian helposti, eli ois pitäny tarkistaa ihmiset paljon tarkemmin esim vaarallisten esineiden takia. Myös puolet(!!!) lavan edustasta oli kalja-aluetta. Vaikka oon monet festarit ja keikat kiertäny, ikinä en oo törmänny tommoseen järjestelyyn missään. Mun mielestä sen ois voinu tehä samalla tavalla ku tänä kesänä Tuskan telttalavalla, eli kalja-alueen aita on n. 10 metrin päässä varsinaisesta mellakka-aidasta. Myös vesipisteitä olis voinu olla useammassa paikassa (löysin vaan yhen) ja myyntikojujen sijaintia muuttaa vähän.

12.7.2016

Tuska Festival 2016

En valehtele jos sanon, että paras Tuska mun osalta ikinä ja tää oli mun neljäs Tuska. Meno oli aivan loistava ja järjestelyt toimi. Ruokavaihtoehtoja oli enemmän ku edellisinä vuosina (ainaki mun mielestä). Hyviä bändejä ja loistavaa seuraa oli paljon.


Perjantai

Perjantaina ensimmäisenä soitti Cattle Decapitation. En ollu etukäteen ehtiny tutustua bändiin, mutta hyvältähän se sitte kuulosti livenä. Muutamassa pitissä tuli riehuttua siinä. 
Cattle Decapitationin jälkeen telttalavalla soitti Delain. Oli mun mielestän yks viikonlopun parhaista keikoista. Laulajan ääni oli erittäin hyvä ja muuki bändi veti erittäin hyvin. 
Delainin jälkeen päälavalla ois soittanu Swallow The Sun, mut en sit jaksanu käydä kattomassa ku kyseinen bändi ei täysin iske muhun. 
Swallow The Sunin kanssa samaan aikaan kattilahallissa soitti Libanonilainen(!) thrash metal bändi Blaakyum. Musiikki oli hyvää, biiseissä oli sanomaa ja tyypit vielä puhu asiaa. Oli aivan helvetin hyvä keikka!
Sit oli telttalavalla vuorossa Timo Kotipellon johtama Cain's Offering. En ollu kuunnellu bändiä pitkään aikaan ja yllätyin miten hyvin bändi soitti. Ilmeisesti Jens Johanssonin koskettimien toinen ankka oli kuollu jossain. :(
 Cain's Offeringin jälkeen oli vuorossa Lordi. En hirveesti jaksanu kattoa bändiä, mutta kuulosti ihan hyvältä.
Lordin jälkeen teltassa alotti Kvelertak. Bändin musiikki ei ehkä ihan oo mun makuun, mutta keikka oli ihan hyvä. Pitit oli kuitenki vähän liian rajuja mulle.
Kvelertakin jälkeen päälavalla alotti TESTAMENT, joka oli ainaki mulle yks viikonlopun odotetuimmista bändeistä ja ai perkele miten hyvä keikka. Pittiä pitin perään hyvän musiikin tahdissa. Oli mun ehdottomia lemppareita kaikista bändeistä.
Testamentin jälkeen teltassa lavalle nousi Puolan black metal ylpeys Behemoth soittamaan Satanist levyn. Ihan kohtuullisen hyvä keikka, vaikkei bändi kuulukaan mun suurimpiin suosikkeihin.
Illan viimisistä hitaista vastas metalliooppera Avantasia. Kyseisestä bändistä on tullu mulle vuosien saatossa tärkee ja olin odottanu paljon sitä keikkaa. Avantasia lunasti mun odotukset. Illan aikana kuultiin uutta tuotantoa, mutta myös materiaalia vanhemmilta levyiltä. Itelle illan kohokohta oli ku Avantasia soitti Farewellin. Se on yks tärkeimmistä biiseistä mulle ja itkuhan siinä tuli.

Lauantai

Lauantaina päälavalla ensimmäisenä soitti Brymir. Toimi oikein hyvin lauantai-iltapäivällä auringonpaisteessa.
Seuraava bändi minkä kävin kattomassa oli Crimson Sun kattilahallissa. Hieman raskaampaa metallia (hyvällä äänellä varustetulla) naislaulajalla. Porukkaa oli yllättävän paljon kuuntelemassa. Crimson Sun oli yks tän kesän Tuskan yllättäjistä.
Seuraavana oli päälavalla vuorossa päivätanssit Turmion Kätilöiden tahtiin. Aivan loistava keikka, vaikka MC Raaka Peellä oli kävelykeppi lonkkaleikkauksen takia (korjatkaa jos muistin tän väärin). 
Turmion Kätilöiden jälkeen kävin kattomassa Thunderstone. Ihan ok kuulosta musiikkia livenä, vaikkei kuulu muuten mun suosikkibändeihin.
Thunderstonen kanssa samaan aikaan kattilahallissa soitti Lord Vicar aikataulumuutoksen takia. Siinä tuli vaan semmonen "ei jumalauta, tää on aivan saatanan hyvä bändi" fiilis. Suosittelen doomin ystäville!
Seuraavana vuorossa päälavalla oli thrash legenda Anthrax. Vaikka ne on jo hieman vanhemman puoleisia, bändiltä löytyy energiaa ja musiikki toimii livenä erittäin hyvin. Oli yks viikonlopun parhaista keikoista!!!
Anthraxin kanssa samaan aikaan kattilahallissa soitti Jess And The Ancient Ones (on ehkä hieman turhan pitkä nimi bändille mun mielestä). Kävin pari biisiä kuuntelemassa ja  oli oikein mukavan kuulosta rockia!
Anthraxin jälkeen teltassa soitti Stam1na. Täähän oli jo kolmas kerta ku näin edellä mainitun bändin livenä ja aina on esiintyminen ollu energistä. Tää keikka ei ollu paras Stam1na keikka, minkä oon nähny, mutta ihan toimivaa musiikkia silti.
Illan viimisenä soitti Ghost. En oo hirveesti jaksanu kuunnella Ghostia, mutta hyvältähän se kuulosti. Osa keikasta jäi vähän välistä ku kaveri katos kesken kaiken johonki ilman puhelinta. Oikein hyvä keikka silti sateesta ja ukkosesta huolimatta. 

Sunnuntai

Sunnuntaina päälavalla ensimmäisenä alotteli rivakkaa rockia soittava Block Buster. Livenä toimivaa musiikkia, vaikka kuulen bändissä paljon vaikutteita Santa Cruzista. 
Seuraavana teltassa vuorossa oli Myrkur. Raaka black metal yhdistettynä puhtaaseen ja kauniiseen naisääneen ja melodioihin kuulostaa mun korvaan erittäin hyvältä. Yllätyin miten hyvin bändi soitti livenä. Suosittelen tutustumaan bändiin!
Myrkurin jälkeen pidettiin pienoinen ruokatauko ja sen jälkeen mentiin kuuntelemaan Nervosaa. Nervosahan on Brasiliasta ponnistava rässiä soittava tyttötrio. Aivan jäätävän kova keikka pittejä myöten!
Nervosan jälkeen vuorossa oli ranskalainen Gojira. Livenä bändi ei oikeen iskeny muhun, vaikka muuten tykkään bändistä. 
Gojiran setin loppupuolella mentiin sitte telttaan odottamaan Katatoniaa, joka oli mulle yks odotetuimmista bändeistä koko viikonloppuna. Itkin siinä ku ne soitti My Twinin, Letheanin ja Old Heart Fallsin. Katatonia oli musiikillisesti erittäin hyvä.
Tuskan viimisistä "hitaista" vastas Suomen metalliylpeys Children Of Bodom. Meno oli aivan järjettömän kova. Oli kuralätäkköhyppelyä ja rivitanssia ja viimisen biisin kohalla lavalle otettiin myös kymmenen(?) ihmistä yleisöstä. Children of Bodom oli kaikin puolin hyvä.

Yhteenvetona aivan loistava viikonloppu bändien ja menon suhteen. 
Kiitos kaikille, jotka olitte yleisössä. Kiitos kaikille bändeille, jotka oli Tuskassa soittamassa. Suurimmat kiitokset menee kuitenki järjestäjille, talkoolaisille ja muille jotka mahdollistitte kesän parhaat festarit. KIITOS!!!
Näemme ensi kesänä!